NANOWRIMO – Ensimmäinen editointi

Aika hassua, että olen joskus luullut ensimmäisen luonnoksen, draftin, olevan valmis kirja. Ja että typojen, pilkkuvirheiden ja muutaman hankalan lauseen korjaaminen olisi kaikki editointi mitä tarvitaan. Oikein hävettää näin jälkeenpäin.

Tänä vuonna Nanowrimo potkaisi sisään oikein kunnolla ja auttoi meitä viimeistelemään vajaaseen puoleen väliin edenneen draftin. Meillä on siis Heinin kanssa viimein valmis pohja, josta lähdetään työstämään julkaisukypsää kirjaa. Jiihaa!!

Kirjan viimeiset metrit oli aikamoista riemutykitystä ja ollaan todella tyytyväisiä kirjoituksen, sekä juonikäänteiden tasoon. Mutta kuinkas ollakaan, draftin alku tuntuu olevan ihan eri maailmasta. Melkein kuin se olisi eri ihmisten kirjoittama. Tässä kai taas huomaa oman kasvunsa kirjoittajana, mutta se pistää kieltämättä lievän kompastuskiven heti editointikierroksen alkuun. Ja kun siihen kompuroi, niin itsensä pystyyn nostaminen tuntuu tosi työläältä.

Ajattelin kokeilla näitä keinoja

❤️ Vertaan hyviä ja huonoja lukuja rinnakkain ja analysoin mikä tekee toisesta paremman. Näin opin hahmottamaan mikä tekee luvusta hyvän ja vältän virheet jatkossa.

❤️ Haen tunnelmaa ja oikeaa tempoa lukemalla yhden parhaimmista luvuistani ja kirjoitan heti perään uusiksi ne luvut, joiden editointi tuntuu toivottomalta.

❤️ Annan itselleni armoa ja pidän tauon, jos sokaistun tekstilleni. Joskus auttaa kun lukee jotain muuta kirjaa välillä.

❤️ Hyväksyn sen, että editointikierroksia tulee olemaan USEITA. Yritän aina väkisin tehdä liikaa/kaiken kerralla ja se jos mikä sekoittaa pään.

Jotkut jättää draftin pöytälaatikkoon pariksi kuukaudeksi ja alkaa vasta sitten työstää editointia. Meille se ei ole vaihtoehto. Voisihan tässä toki kääntää aivot toisen kirjaprojektin hahmotteluun, mutta tuntuu että siinä katoaisi kaikki ideat tarvittavista lisäyksistä ja henkilöhahmotkin muuttuisivat etäisiksi. Varmasti pöytälaatikkohaudutus toimii niille, jotka on jo saaneet kaikki tarvittavat syvennykset ja nyanssit draftiin, mutta me ei kyllä saatu. Lisättävää on ja paljon, eikä ideoiden voi antaa haihtua mielestä.

Mä vaadin aina itseltäni kohtuuttoman paljon ja hakkaan väkisin päätä seinään jonkun tietyn luvun kanssa, vaikkei tarvitsisi. On parempi jättää merkintä ”palaa tähän myöhemmin” kuin tuhlata monta tuntia vääntämällä väkisin ja saamalla aikaan korkeintaan keskinkertaisen tuloksen, sekä vielä kylkiäisiksi hermoromahduksen. Näin mä ainakin olen asian järkeillyt.

Miten ihmeessä tästä pisteestä nyt sitten pääsee eteenpäin, kun se jokin maaginen ”Nanowrimo-kipinä” on ehtinyt kadota ja epätoivo iskee? Sitä alkaa jo epäillä, että ei musta sittenkään ole tähän, kun jokainen kirjoitettu luku ei ole häikäisevän upea kultamuna.

Millä mielellä sä lähdet ensimmäiselle editointikierrokselle? Onko sulla jokin hyvä idea siitä mihin asiaan kannattaa erityisesti keskittyä, vai yritätkö hoitaa kaikki korjaukset samalla kertaa?

Kategoriat:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s