JÄÄTYNYT TYTTÖ – Liina Putkosen esikoisteos on hyytävän hyvä

Metsästin jälleen tositarkoituksella Storytellista suomalaisen kirjailijan teosta, josta saisin ammennettua virtaa oman kirjani editointikierrokselle. Koin iloisen yllätyksen avatessani Liina Putkosen kirjan. Kolmannen persoonan preesens-kerronta oli juuri sitä, mitä olin hakemassa. Miten ihmeessä en ollut bongannut tätä kirjaa aiemmin, vaikka se julkaistiin jo 2018?

Alkuun varoituksen sana. Saatan lipsauttaa joitakin pieniä paljastuksia. Mitään megalomaanisia juonipaljastuksia ei kuitenkaan ole luvassa.

MITÄ/MISSÄ/HÄH?

Vasta muutamia kuukausia poliisin ammatissa työskennellyt Linda Fors saa selvitettäväkseen ensimmäisen murhansa, kun 15 -vuotiaan maahanmuuttajataustaisen tytön jäätynyt ruumis löytyy Munkkiniemen yhteiskoulun pihalta. Yli-innokas lehdistö leimaa tapauksen kunniamurhaksi. Pian pääepäillyksi nousee tytön isoveli, jonka osuvasti ajoitettu katoaminen vahvistaa epäilyksiä.

Alun hidastelu Munkkiniemen liikenneruuhkan kuvailussa sai mut hetkellisesti pohtimaan, että pitäisikö sittenkin kokeilla toista kirjaa. Itselleni tutusta miljööstä huolimatta jouduin hitusen sinnittelemään pysyäkseni mukana matkassa. Onneksi pysyin, sillä seuraavassa käänteessä mulla jo nousi kyyneleet silmiin nimettömän kertojan välikohtauksessa.

KUKA/MITÄ/TÄH?

Tutkinta käynnistyy ja Linda saa hoidettavakseen ikävimmän mahdollisen velvollisuuden. Jäätyneen tytön taustat alkavat hiljalleen avautua ja samalla lukijalle esitellään uusia, juonen kannalta kutkuttavan mystisiksi jääviä henkilöhahmoja. Kapuloita Lindan rattaisiin syöttää niin entinen työkaveri lehdistöstä, innokas nuori poliisipartneri, ärsyttävä esimies, kuin kuvioihin palaava entinen rakastettukin. Työpäivät venähtävät kohtuuttomasti ja kotirintamalla alkoholismia vastaan taisteleva aviomies, sekä nuori tytär kärttävät osaansa Lindan huomiosta.

Yllätyksellisyys ja arvoituksellisuus ovat kirjan parasta antia. Toisistaan näennäisesti irrallisten henkilöhahmojen yhteen kutominen oli toteutettu hienosti. Liekö preesens-kerronnan ansiota, vaiko pelkästään kirjailijan taidonnäytettä, mutta arvostin suuresti sitä, ettei mun mielessä heränneisiin kysymyksiin vastattu heti. Tarkoituksella nimettömiksi jätettyjen välikertojien sydäntä särkevät ja toisinaan jopa kuvottavan sairaita mielikuvia herättävät pätkät koukuttivat mut täysin.

Putkosella on taito pukea karmivat asiat kauniiseen, hyvin sulavaan pakettiin niin, ettei mulle tullut sellainen olo, että luen jotain pöyristyttävän likaista. Sellaista, että pitää vilkuilla ympärille, ettei kukaan näe mitä luen ja kuinka paljon siitä nautin. Luin muutamat loistokohtaukset uudelleen ihan vain sisäistääkseni mikä siistissä, koruttoman kauniissa tekstissä nosti ihokarvat pystyyn. Sitä ei sanottu suoraan.

Putkosen vihersalaatista herkkuhampurilaiseksi -taktiikka on kadehdittavan loistava. Kuinka moni meistä on joskus toivonut, että se helkkarin salaatti maistuisi jättipekonihampparilta? En varmasti ole ainoa. Putkonen on jotenkin ihmeellisesti onnistunut piilottamaan sulan cheddarin, majoneesin ja pekonin maut salaattisanojen väliin. Ja kuinkas ollakaan, en kiemurrellut häpeästä sorruttuani kaloripommiin.

JOHNNY KNIGAN SIVUILTA NAPATTU KIRJAKUVAUS

Kuollut teinityttö löytyy lumiselta koulun pihalta Helsingin Munkkiniemestä. Polvillaan, kuin rukoukseen jäätyneenä. Pelko leviää koulun käytävillä ja sosiaalisessa mediassa hyökyaallon lailla.

Liina Putkonen vie lukijan mukanaan pahan äärelle taitavasti ja osoittelematta. Putkosen pahuus ei piileksi ilmeisimmässä paikassa, joskus se voi olla niin lähellä, ettei sitä edes huomaa. Lopulta mikään ei ole sitä miltä näyttää, eivät edes murhan motiivit. Ja tragedian syyt voivat olla vanhempia kuin murhan uhri.

Onneksi Linda Forsin tarinalle on jatkoa! Palava poika julkaistiin viime vuonna ja nappasin sen lukuun heti ykkösen perään. Saas nähdä yltääkö Palava poika ensimmäisen kirjan asettamien ennakko-odotusten tasolle. Rima on aika huimaavan korkealla!

Kategoriat:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s